Etusivusearch

Ystävät Yhdessä ry on hyväntekeväisyysyhdistys, joka nimensä mukaisesti haluaa toimia ihmisen parhaan ystävän, eläimen hyväksi. Yhdistyksen nimi, Ystävät Yhdessä, on kuvaava kertomaan toiminnastamme ja siitä, että kaikki eläinten ystävät ovat tervetulleita joukkoomme - ystäviksi.

Ystävät Yhdessä ry aloitti toimintansa helmikuussa 2003. Yhdistys perustettiin ajatuksella kerätä aluksi pienimuotoisesti varoja erilaisille työtä tekeville eläimille. Yhdistyksessä toimii aktiivisesti yhdistyksen hallitus, johon kuuluu viisi henkilöä. Toiminta hoidetaan mahdollisimman pitkälle talkootyönä.

Toimintaamme kuuluu tiedon ja tunteen jakaminen ihmisen ja eläimen yhteiselosta, avustavien eläinten työpanoksen kunnioittaminen ja tukeminen. Idea kiittää julkisesti jotakuta ihmistä eläinten puolesta sai aikaan KIITOS ELÄIMILTÄ -palkinnon, joka jaetaan kahden vuoden välein.

Yhdistyksen puheenjohtajana on toiminut alusta asti Marko Björs sekä kesäkuusta 2008 alkaen toiminnanjohtajana Maarit Makkonen. Yhdistyksen suojelijana toimii yhdistyksen kunniajäsen Elisabeth Rehn.

Yhdistys on tukenut vuodesta 2003 alkaen säännöllisesti vammaisia auttavien avustajakoirien koulutusta rahalahjoituksin.